sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kuulumisia...

Blogini on elänyt viikon verran hiljaiseloa, ja koska haluaisin kuitenkin (paineita ottamatta) pitää tätä aktiivisesti yllä, niin naputtelempa nyt muutaman rivin kuulumisia. 

Knuutilan syysmarkkinat olivat oikein mukava tapahtuma. Vaikka itse olin mukana ensimmäistä kertaa, tunsin oloni oikein kotoisaksi. Myyntipöytäni oli sisätiloissa, ja vanhoista asioita pitävälle ihmisille oli niin hienoa saada levitellä töitänsä esille vanhaan pakariin, oikeasti vanhalle pirttipöydälle. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, ja sääkin oli paras mahdollinen: Aurinko paistoi ja oli lämmintä!

Huovutusrintamalla työn alla on nyt pari vähän isompaa tilaustyötä. Tuntuu, että niiden valmistuminen on NIIN hidasta, kun arki-iltoina ehtii niin pienen aikaa niitä työstää. 


Yhdet koon 46 villasukat valmistuivat viikolla. Lankana jälleen Novitan 7 veljestä. Yksien "vähän" pienempien raitavillasukkien piti valmistua myöskin, mutta kävi vanhanaikaisesti, kun jämäkeristä niitä tein: lanka loppui kesken... Mun mielenkiintoni ei yleensä riitä enää alkaa toista sukkaa purkamaan ja siten soveltamaan, joten taitaapa jäädä nuo sukat tekemättä. Eikun siis uusia silmukoita puikoille. =)

Olen nyt laittanut joitakin töitäni myyntiin myös Taitomaahan. Vähän hitaanlaisesti tuo käy, kun en varsinaisesti ole mikään atk-nero, ja varsinkin töiden kuvaaminen on tässäkin hommassa aikas haastavaa. 

Taitomaasta löytyy esimerkiksi tämä huovutettu enkelimagneetti, jonka kuvausyrityksessä vierähti hetki jos toinen, ja lopulta vielä kamera/tietokone alkoi oikkuilla. Lopputuloksena kuva, josta voin sanoa, ettei ihan tee oikeasti työlle oikeutta. Mutta mieluummin niin päin, että itse tuote on iloinen yllätys kuvan jälkeen. =)

Ja sitten toisinaan taas kuvaaminen on niin helppoa, ja kaikki onnistuu heti! Näitäkin sydämiä olen kuvannut kerran jos toisenkin, ja nyt kun ne vaan sattu olemaan taas sopivasti käsillä, suunnilleen viskaisin kasaan ja ohimennen näppäsin kuvan. Pitäisköhän sitä vaan yrittääkin olla yrittämättä liikaa? ;)

Rentouttavaa viikonvaihteen jatkoa ja mukavaa alkavaa uutta viikkoa!



2 kommenttia:

  1. Taukoja voi ihan hyvin välillä pitää tästä bloggailusta. Itselläkin venähtää melko pitkiksisikin tauot.
    Kuvaaminen on haastavaa ja monesti laittaa itselleen liikaa vaatimuksiakin kuvan suhteen. Monasti juuri rennolla otteella tulee onnistuneita kuvia.

    Ohastuttavia ovat huovutuksesi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu harrastustoimintaahan tämä blogin pitäminenkin on, joten turhia paineita ei paranis ottaa. Toisaalta mun luonne on vähän sellainen, että joko teen jotain tai sitten en tee ollenkaan.=)

      Sinun kuvasi Nina blogissasi ovat kyllä aina niin upeita! Niissä on aina sellainen herkkä ja rauhallinen tunnelma, ihailen sitä aina kun blogissasi käyn!

      Ja lämmin kiitos kehuista! =)

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)