perjantai 6. syyskuuta 2013

Lisää aarrelöytöjä

Olen ollut hieman huolissani siitä, mistä löytäisin lisää käsittelemätöntä lampaan villaa, jota käytän tonttujen partana. Parta-ainevarastoni alkaa nimittäin olla aika tyhjä.

Eilisen päivän olimme työntekijöiden virkistyspäivän merkeissä retkeilemässä, ja yhtenä vierailupaikkanamme oli Tolvilan kartano. Siellä teimme myös ostoksia Paimenen makasiinissa. Siellä kierrellessämme löysin myös laatikollisen varsinaista aarreainetta, nimittäin käsittelemätöntä lampaan villaa! 

 Villaa sai ostaa pussillisen "huimaan" 2€ hintaan. (Kauhoessani silmät kiiluen villaa pussiin, kuulin,  miten työkaverit virnuilivat vieressä: "Näittekste sen ilmeen kun se näki noi?" =D )
Kotiin päästyäni suunnilleen ensitöikseni laitoin osan villasta likoamaan. Aiemmin käyttämäni villa on ollut valmiiksi pestyä, joten en uskaltanut laittaa koko satsia pesuun heti, vaan päätin testailla vähän pienemmissä erissä, miten pesu sujuu. Annoin villojen liota hyvän aikaa, jonka jälkeen huuhtelin ne huolellisesti.

Tänään villa olikin sitten jo kuivunut! Eipä tarvitse enää murehtia, saavatko joulutontut partaa, ja jos saavat, niin mistä. Tästä satsista kyllä riittää! =)

Jotta tulisi kuva jostain valmiistakin, niin tässä satsi huovutettuja sydänrintakoruja. Taaskaan tämä kuva ei tee kyllä näille tuotteille oikeutta, sillä todellisuudessa värit ovat paljon syvempiä, eivätkä muodot ja pintakaan ole näin vinksahtanutta. Tämä kuvauspuoli on kyllä sellainen, jolle pitäisi kiireesti tehdä jotain! Eli toisinsanoen kehitellä oikeanlaista keinovalaistusta, sillä hyvässä luonnonvalossa kuvaaminen alkaa olla tähän aikaan vuodesta aika haastavaa, kun parhaimmat valoisat hetket kuluu töissä...

Nyt olisi tälle illalle ja huomiselle päivälle luvassa aika paljon töiden viimeistelyä. Vähän kesken olevaa on olisi jonkunverran odottamassa...

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! =)

4 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen, ja voin kuvitella oman ilmeeni, kun löytää jotain mitä ehdottomasti tarvitsee :) Iloahan se on :) Ihania muhkean näköisiä sydämiä, tulee pieni karkkinälkä noita katsoessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totuuden sanoakseni voin kyllä ymmärtää sen pienen huvituksen, mitä reaktioni aiheutti. Makasiinissa oli kuitenkin myynnissä kauniita huovutustöitä, upeita lampaantaljoja, villahahtuvaa, hehkuvan väristä huovutusvillaa... Ja sitten tää yks saa hepulin, kun näkee nurkassa laatikon, jossa on täysin käsittelemätöntä ja pesemätöntä villaa... =D Onneksi me sielunsiskot voimme ymmärtää toisiamme! =)

      Poista
  2. En tietenkään tunnusta, että olisin virnuillut yhtään mistään, mutta tunnustan kyllä, että tiedän tunteen ;) Materiaali vain on vähän eri ;)
    Ja tunnustan vielä, että luin koko blogin läpi ja pyykit jäi tältä päivältä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeeeeet se sinä ollutkaan, yksi vähän sun näköinen vain ja pari muuta... ;) No joo, virnuilisin itsekin itselleni, jos sivusta seuraisin. =D Ja tosta tunnustuksesta oon kyllä aika otettu... =D

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)