sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukukkia

Vielä kaksi yötä jouluun. Tänään valmistuivat viimeiset joululahjat. Myös joulusiivoa olen aloitellut. Koska työni puolesta näin joulun aikaan kiirettä ja tekemistä piisaa, tapanani on keskittyä omiin jouluvalmisteluihin yleensä vasta, kun töissä kiireet helpottavat. Nyt on niin mukavasti, että joululoma alkoi hyvissä ajoin: perjantai oli viimeinen työpäiväni tältä vuodelta!
 
Ensimmäisenä joulusiivouslistassani oli tänä vuonna koiran pesu. =) Nyt voisin ihan mieluusti siirtää tuon koiran kokonaan sisäkoiraksi siiheksi, kun pakkaset toivottavasti alkavat. Vaan siitä ei taida tuo karvakuono olla yhtä mieltä. =) Lattioita ei näillä säillä kannata koirakodissa siivota ennen aatonaattoa. Täällä on ainakin tullut nimittäin tänäänkin vettä ropisemalla...
 
Eilen kävin ostamassa joulukukat, ja laitoin ne valmiiksi. Vaikka täällä blogissani on huopakukkia viimeaikoina esiintynytkin, niin mielestäni jouluun kuuluvat myös oikeat kukat.
 
Minulla on selvästi tietynlaiset jouluperinteet myös joulukukkien kanssa. Tähän ruukkuun nimittäin olen jo aika monta vuotta laittanut joka joulu amarylliksen. Tosin, tähän asti siinä on aina ollut valkoinen amaryllis, mutta tänä vuonna ostin punaisen. Saa nähdä, ehtiikö kukka avautua aatoksi. Kaupassa oli nimittäin joko nuppuisia amarylliksiä, tai sitten auenneita, mutta niin pitkällä varrella, että jo sellaisen kotiintuominen olisi ollut haaste.
 
Amarylliksen tukena on myös useamman vuoden takainen koivurisusta tekemäni kiemura. Sisällä on tukevaa rautalankaa, ja päälle kieputettu risua ja viiksilangaksi kutsuttua rautalankaa. Tukena tämä on tosi jämäkkä ja jaksaa hyvin pitää amarylliksen varren pystyssä. Se on myös kestänyt hyvänä vuodesta toiseen.
 
Amarylliksen juurella on sisalia ja männynkaarnasta veistetyt sydämet. Sydämiin on kuumaliimalla kiinnitetty rautalangat taakse, joilla sydämet on istutettu ruukkuun. Lisäksi somisteena on rusetti. Tuo pellavanvärinen leveä nauha on lemppariani, samoin tuo kapeampi jouluinen nauha.

Hyasintin tuoksu kuuluu ehdottomasti jouluuni. Hyasintinkin juurella on sisalia ja rusetti somisteena, ja lisää joulun tuoksua tuomassa kanelitanko ja neilikoita. Neilikat liimasin kimpuksi kuumaliimalla, ja kiinnitin samalla keskelle rautalankaa, jolla sain neilikat istutetta. Samoin kanelitankojen lomaan on piiloon sidottu rautalankaa.

Lisäksi ostin vielä yhden pienen joulutähden. Sen istutin vaaleaan kukkaruukkuun. Paljoa muuta se ei kaipaakaan.
Parvekkeelle hain koiran kanssa metsässä käydessämme kimpun mustikanvarpuja. Muistan jouluja, kun olen kaivanut edes muutamaa varpua lumen alta. Tänä vuonna ei ollut sitä ongelmaa! Varvut ovat mielestäni hyvin koristeellisia ihan pelkältäänkin, mutta tällä kertaa huovuttelin punaisia palloja koristeiksi. Palloissa on siimaa ripustuslenkkinä.
 
Vaikka puuhaa vielä onkin, pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että joulurauha alkaa laskeutua mieleen ja sydämeen. Sitä samaa toivon teille kaikille blogini lukijoille! <3
 




2 kommenttia:

  1. Kaunista joulua sinulle!
    Ihana risukoriste amarylliksellasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina!
      Oikein hyvää joulua myös sinulle!

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)