lauantai 28. joulukuuta 2013

Koiralle peti

Niin ne joulunpyhät taas menivät. Joulua saimme viettää jälleen mukavasti ja leppoisasti perheen kesken. Nyt on jäljellä vielä ihania vapaapäiviä vuodenvaihteeseen asti!
 
Eilen suuntasin ompelukonekaupoille. Tähän asti olen ommellut esimerkiksi isäni äidin vanhalla teollisuusompelukoneella. Tuosta koneesta jouduin kuitenkin tilanpuutteen vuoksi luopumaan, ja kone olisi muutenkin tarvinnut ainakin pientä sähköhuoltoa. Onneksi tuo kone on kuitenkin hyvässä tallessa! Sen lisäksi olen lainaillut sekä äitini, että viimeaikoina pääasiassa siskoni ompelukonetta.
 
Aikapaljon googlettelin ja mietin etukäteen, millaisen koneen haluaisin. Mitään ihmeellisyyksiä koneeseen en kaivannut, mutta sellaisen koneen halusin, millä on hyvä ja sujuvaa ommella. Minulla on myös tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, ja vaikka en niitä hommia varsinaisesti työkseni teekään, niin tiedän, mitä koneelta vaadin: Jos tikki ei suju tai muuten joku perustoiminto tökkii, menevät hermot alta aikayksikön!
 
Lopulta minulla oli jonkinlainen ajatus koneesta ja merkistä kun kaupoille lähdin, mutta lopputulos oli kuitenkin eri kuin suunnittelin.  Nyt parin päivän testauksen jälkeen olen aika varma, että tein oikein hyvät kaupat! Ostin siis hyvän peruskoneen. Kuten sanoin, koneesta ei löydy sellaisia ihmeellisyyksiä kuin 20 erilaista koristetikkiä, mutta tarpeelliset perustoiminnot, jotka todella tuntuvat toimivan. Koneen käyntiääni kertoo jo aika paljon, ja esimerkiksi paininjalkaa ei tarvitse nostella tiukemmissakaan mutkissa tai vähän paksummissa saumakohdissa, kun kankaansyöttö toimii. Olen ollut yleensä erittäin laiska vaihtamaan edes vetoketjupaininjalkaa, mutta tässä koneessa sekä se, että esimerkiksi kätevän oloinen huolittelupaininjalka ovat kyllä vaihtamisen vaivan arvoisia. Ja yksi erikoisuus koneessa kyllä on, joka on pakko mainita: Yksivaiheinen napinläpi!! Sellaisesta en ole edes osannut unelmoida kehitellessäni keinoja, miten kaihtaa napinlävet ainakin näkyviltä paikoilta. Tähän mennessä en nimittäin ole onnistunut tekemään nelivaiheisella tavalla kyllin siistejä napinläpiä, vaikka miten olisin keskittynyt... Niin se vaan on, että hyvät työvälineet ovat aika tärkeä osa tekemisen iloa! =)
 
Kun eilen olin saanut koneen kotiin, niin pitihän sitä sitten heti testatakin! Ja uuden koneen opettelu- ja tutustumistyönä päätin ommella niinkin tuikitärkeän asian, kuin koiran pedin! =)

 
Itseasiassa tämä on sikäli ihan tarpeellinen, että edelliseen versioon minulta meinasi jo mennä  hermot. Kodissani ei siis ole edes aiemmin ollut koiranpetejä, koska koirani eivät ole sellaisella yrityksestä huolimatta viihtyneet. Vanhemmalla koirallani oli etuoikeus nukkua sängyssä, ja nuorempi Aksu nukkui vain lattialla. Kun vanhempi koirani sitten viime kesänä oli niin kipeä, ettei voinut ja pystynyt hyppäämään sänkyyn, tein sille pedin vanhasta päiväpeitosta. Kun koiran parantumisesta ei ollut enää toivoa, ja koira jouduttiin lopettamaan, Aksu varoi visusti ensimmäisen yön laittamasta edes hännänpäätään tuolle pedille, vaan yritti maata sängyn ja tuon pedin välissä pienellä sykkyrällä. Mutta sen jälkeen tuo peti alkoikin kelvata Aksulle, enkä hennonnut laittaa sitä pois. Peti tosin siirtyi eteiseen, eikä minun taitteluni kelvannut, vaan se piti "pedata" aina itse. Tuloksena se, että usein kotiin tullessani en tahtonut saada väliovea auki, koska sen takana oli mytyssä oleva koiranpeti. Sen lisäksi oikein mukavaa ja mieltäylentävää hommaa on siivota ja tampata päiväpeittoa, joka leväällään pyörii lattioilla ja on kauttaaltaan koirankarvoissa...

 
Tämän pedin sisällä on siis tuo päiväpeitto taiteltuna. Toisella pitkällä sivulla on vetoketju, jotta päällisen saa irrottettua pesua varten. Aplikoidut kuviot, eli luun ja sydämet, tein kieltämättä vähän pilke silmäkulmassa. Jos nyt koiralle kerran tehdään peti, niin tehdään sitten kunnon koiranpeti kans! ;)
 
Yllä olevasta kuvakollaasista voisi päätellä, että peti kelpaa käyttäjälleen. Myös ihan tyytyväisen oloista kuorsausta on eteisen suunnalta kuulunut. =) (Nämä ihanat kurakelit... uskokaa tai älkää, mutta tämän koiran perusteellisesta pesusta föönauksineen ja muine siistimisineen on 4 päivää aikaa...)


2 kommenttia:

  1. Kylläpä kelpaa köllötellä noin oivallisella pedillä♥
    Ihana peti ja ihana koira!
    Rapsutuksen lähettelee täältä meidän valkoinen paimenkoiramme:), joka sisällä ollessaan torkkuu vain vanhan maton päällä:)

    Kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän viestistä ja kehuista (sekä koiraa että petiä kohtaan =) ) ja Aksu kiittää rapsutuksista ja lähettää puolestaan iloiset hännänheilutukset sinnepäin! =) Meillä on mattojen kanssa ollut vähän samaa ongelmaa kuin tuon edellisen pedin kanssa: Siihen asti, kun löysin matot, joita ei pysty kuopimaan, teki Aksu itselleen niistä petiä, ja sen nyt tietää, että matot ei ole silloin monen vuoden ostoksia... Tästä syystä meillä ei vieläkään ole eteisessä mattoa.

      Kaikkea hyvää alkavana vuotena myös sinulle!

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)