perjantai 7. helmikuuta 2014

Vaaleanpunaisia huopahelmikaulakoruja

Viime viikonloppuna tein parit erilaiset vaaleanpunaiset helmet. Nämä ensimmäiset on tehty samaan tapaan kuin aiemmin tekemäni harmaat helmet.
Huopahelmien lisäksi korussa on hennon vaaleanpunaisia helmiäislasihelmiä, särölasihelmiä, hopeoituja pitsihelmiä, kristalleja, violetin sävyisiä strassirondelleja ja siemenhelmiä.

Näissä helmissä puolestaan on huopahelmien lisäksi pieniä hopeoituja pallorondelleja (uusi löytö helmikaupasta ;) ), hennon vaaleanpunaisia helmiäislasihelmiä, hopean värisiä sileitä kuupintalasihelmiä, siemenhelmiä ja kristalleja.
 
 
***
 
Olen ollut aika huono kuvailemaan töistäni ns. työvaihekuvia. Huovuttaessa tuppaa muutenkin  ajantaju katoamaan, ja vaikka hyvään alkuun kuvaamisessa pääsisin, huomaan yleensä aina jossain vaiheessa että kamera on unohtunut kuitenkin. Näin siis tekotapojenkin selittäminen jää vähän vaillinnaiseksi, ja yleensä tänne blogiin päätyvätkin vain valmiit työt.
 
Nyt olen lisännyt tuonne sivuun kuvakkeen tekstillä "huovutus". Sitä kautta avautuu linkki sivuille, jonne yritän pikkuhiljaa lisäillä erilaisia työtapoja ja tekniikoita, joita minä huovuttaessani käytän. Toivon, että sieltä voisi löytyä vinkkejä myös niille, jotka vasta aloittelevat huovutusta. Itselläni oli alkuun, ja on vieläkin, kysymyksiä, joihin vastauksen löytäminen on ollut vaikeaa. Toivoisin voivani noiden sivujen kautta siis jakaa joitakin itselleni tärkeitä juttuja. Sitä en tiedä, miten ahkeraan saan sivuja päivitettyä - ohjeiden laatiminen kun ei ole aina mitään pikaista hommaa.
 
Tietenkin sivun päivittämisintoon vaikuttaa myös se, onko ohjeista kenellekään iloa tai apua. Jos siis mielenkiintoa ja lukijoita riittää, tulee varmasti päivityksiäkin tehtyä enemmän. Aikomukseni ei ole niinkään jakaa valmiita ohjeita, vaan erilaisten töiden kautta juuri vinkkejä ja omaa tapaani huovuttaa. Haluan myös korostaa, että kyseessä ei siis välttämättä ole mitkään oppikirjavinkit, vaan tekemällä ja kantapäänkin kautta opitut omat työtavat. Mainiota olisi myös, jos niistä voisi syntyä keskustelua ja kokemusten jakamista! Itse otan vinkkejä vastaan myös erittäin mielelläni! =) Eli siis  ns. "ohjesivujen" kommenttilomakkeet ovat auki ja toivottavasti myös käytössä. =)
 
***
 
Nyt on taas viikon työt tehty. Huovutushullun asuttamassa koirakodissa siivous on ehdottomasti paikallaan kerran viikossa, ja sekin on nyt tehty. Viikonloppuna on siis taas aikaa näperrellä. =) Villatilaustakin täytyisi taas laatia, sillä villavarastoissa alkaa olla vajetta useamman värin kohdalla. Millähän sekin tilaus taas pidetään jonkinlaisessa kohtuudessa... ;)
 
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 

 


2 kommenttia:

  1. Kiitos vierailusta blogiini ☺
    Sinulla on täälä kauniita huovutettuja koruja.
    Mukavaa viikonloppua ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit Mate vastavierailulle! =) Ja kiitos kehuistasi!
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)