tiistai 29. huhtikuuta 2014

Huopakukkia ja onnistumisen iloa!

Noin puoli vuotta sitten innostuin huovuttamaan huopakukkia. Ensin tein yksittäisiä kukkia, ja sitten amarylliksiä. Periaatteessa olen ollut kukkiin ihan tyytyväinen, mutta joitakin sellaisia juttuja lopputuloksessa ja työskentelytavassa on ollut, jotka ovat mielestäni kaivanneet muokkausta verrattuna siihen, millainen on juuri se lopputulos, jonka itse mielessäni olen nähnyt. Aikas monta huopakukkaa tarvi huovuttaa, ja aikas monta tuumintatuokiota pitää, mutta viikonloppuna se sitten lopulta onnistui! Tai siis onnistui oikeastaan kaksi asiaa: Löysin lopulta sen omasta mielestäni (ainakin tähän asti) järkevimmän ja miellyttävimmän tekniikan huovuttaa sekä kukat että varret. Ja samalla tuo tekniikka muokkauksineen toimii niin, että kukista tuli lopulta juuri sellaisia, joilta niiden myös minun mielestäni pitäisi näyttää!


Sunnuntai-iltana kehittelin vielä tuota lehtiasiaakin. Niistäkin olen tehnyt erilaisia versioita, ja vielä kokeilin yhtä. Ajattelin, että josko tässäkin toimisi tuo "vähemmän on enemmän" -juttu. Niinpä päädyinkin huovuttamaan asetelmaan vain muutaman huopalehden. Aiemmin olen leikannut asetelmiin useita lehtiä huovutetusta levystä, mutta nämä lehdet huovutin yksi kerrallaan. Sen lisäksi, että muotoilin lehtiä myös huovutuksen aikana, lehdissä on muotoa antamassa ja pitämässä lehden sisällä oleva "rautalankaruoto". "Istutuksessa" palasin käyttämään amarylliksistäkin tuttua lempparimateriaaliani sisalia.
 
Kun asetelma oli valmis, totesin vielä sinkkiruukun kaipaavan "jotakin". Kaivoin esiin nauhalaatikkoni, ja lopulta omaan silmääni parhaiten sopi tuo vihreäruudullinen nauha. (Tietenkin se, jota löytyi juuri kahden asetelman verran, eikä mitenkään ne pitsinauhat, joita on jemmassa metritolkulla... ;) )
 
 
Minua huopakukkien tekemisessä kiehtoo kaksi asiaa: Ensimmäisenä on värit. Villan värien kanssa on ihanaa leikkiä! Näissä keltaisissa kukissa on käytetty yhteensä neljää eri villan sävyä! Lehdissä sävyjä on kaksi. Erilailla kerrostelemalla ja muotoilemalla villaa voi käyttää kuin maalia. Paitsi että kaikenlaisissa piirtämisissä ja maalauksissa minä olen aina ollut surkea. Onneksi on villa, jolla värittäminen onnistuu minultakin. =) Toisekseen kukkien huovutuksessa pääsee mitä parhaiten kikkailemaan villan huopumis- ja vanumisominaisuuksilla. Niillä konsteinhan nämä kukkien ja lehtien muodot juuri syntyvät. Pitkään etsin kukkien huovutusohjetta, ja nyt ymmärrän, miksi en löytänyt mieleistäni. Itse en ainakaan osaisi asiaa selittää, jossain vaiheessa vaan onnistuu löytämään ne oikeat otteet ja tavat. Ja sitä etsiessä jokunen huopakukka on kyllä lentänyt ö-mappiin, ja olen pari kertaa miettinyt, että voisikohan sitä jotain järkevämpääkin tekemistä ihmisellä olla kuin tunnista toiseen villan ja saippuan kanssa lutraaminen. ;) Tämä sama kuviohan on toistunut myös jokusen muunkin työn kohdalla. Osan kanssa on tullut lannistus, mutta silloin, kun lopulta saa aikaan toivomansa lopputuloksen, onnistumisen ilo on suuri.
 
Se käsillä tekemisen "juttu" taitaakin olla juuri siinä. =)
 
 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Huopakukka-asetelma: Valkoiset liljat 2

Edellisellä kerralla kerroinkin, että eräs huopakukka-asetelmaidea muokkaantuikin yhdestä kahdeksi. Tässä nyt valmiina se toinen asetelma!


Tässä asetelmassa on yksi auennut lilja ja kaksi nuppua. Lisäksi huopalehtiä ja rautalankaan tehtyä lehtiköynnästä, ja huovutettuja "koristeoksia".


Näiden asetelmien teossa hauskoja ovat myös muodot, joiden kanssa voi leikitellä. Tarkoitan tässä esimerkiksi näitä köynnöksiä: Asetelma näyttää aivan erilaiselta, kun sivuille kasvaa lisää pituutta! Siksi aina se oma etukäteissuunnitelmakaan ei toteudu, kun asetelman muodostuessa huomaa, että jotain vielä tarvitaankin, tai että joku juttu onkin vaan liikaa.


Aurinkoista keväistä sunnuntaita!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Huopakukka-asetelma: Valkoiset liljat

Jostain syystä tämä blogin pitäminen ei nyt kovin aktiivisesti suju, vaikka valmiita töitä olisi tänne useampikin laitettavaksi. Ne työt jäävät nyt vaan jumiin tuonne kameraan, tai viimeistään siihen vaiheeseen, kun ne pitäisi koneelta valikoida. Mutta ehkäpä tämä tästä taas virkistyy pikkuhiljaa... =)
 
Pienen tauon jälkeen olen taas huovutellut huopakukkia, joista valmistui tällainen asetelma:

 
Alunperin minun piti itseasiassa tehdä vähän toisenlainen asetelma, mutta mieli muuttuikin ennen kokoamista. Tässä siis huovuttamistani kukista osa, ja se toinen osa on toivottavasti lähiaikoina siinä asetelmassa, joka vielä on suunnitelmana mielessäni. Yksi idea vähän niin kuin siis jakautui kahdeksi ideaksi. =)
 
 
Kuten aiemmissakin huopakukkatöissäni, kukat on taas "istutettu" oasikseen. Kukat kaikkine osineen on märkähuovutettu, ja kukkien varren sisällä on rautalankaa, jotta varret varmasti jaksavat kantaa kukat. Ruukkuna on taas sinkkiruukku, jonka halutessaan voi laittaa tietenkin suojaruukun sisään. Minun silmääni kyllä tämä sopii ihan näinkin.





keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Enkeleitä

Niin tässä näköjään nyt näyttää käyvän, että vähän enempi hiljaiseloa on tämä blogini tuon haastekuukauden jälkeen viettänyt. Näpertelyt eivät kuitenkaan ole olleet tauolla. Ompelukone on ollut ahkerassa käytössä taas viimepäivinä, ja virkkuukoukkukin on heilunut. Ja tietenkin myös huovutusneula!


Aiemmin huovuttelin valmiiksi enkelinmekkoja ja -siipiä, ja nyt nämä pari enkeliä olen saanut valmiiksi asti. Näitä on jotenkin aina niin ihana tehdä, ja kuten näistäkin peräjälkeen tehdyistä enkeleistä näkee, jokaisesta enkelistä tulee aina oman näköisensä. Edelleen pysyn kannassani, että enkeleille on parempi olla tekemättä tarkkoja kasvoja. Niinkin olen kyllä enkeleitä tehnyt, mutta mielestäni tämä "kasvottomuus" on parempi: Jokainen saa mielessään nähdä enkelillä haluamansa näköiset kasvot, eikä niitä, jotka minä niille teen. Mielestäni enkelit ovat ilmeikkäimpiä juuri näin!
 
 
Enkeleitä loppuviikkoosi!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Polvistunut paimen

Viikolla sain valmiiksi jälleen yhden minulta tilatun huovutetun paimenen. Tällä kertaa tämä paimen on polvistunut.


Työskentelytapana jälleen kerran vanusta neulahuovutettu sisus, joka on sitten villalla neulahuovuttaen "päällystetty". Paitsi että tässä paimenessa on kyllä sellainen "puolivillainen" sisus: Edellinen vanupussi tyhjentyi, ja kun avasin uutta pussia, odottikin sisällä yllätys: Niin pienenpienenpienenpientä vanusilppua, että sitä ei kyllä pysty neulahuovuttamaan! Pitää siis alkaa suunnitella varmaan jotain vanutäytteisiä töitä seuraavaksi, että saan pussin käytettyä. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa vanuostosreissua, ja myyjän ilmettä, kun alan tivata, että minkälaisessa muodossa se vanu siellä pussissa oikein onkaan... ;)

 
Aiempia huovuttamiani paimenia löytyy täältä ja täältä.
 
Mukavaa viikonloppua! =)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Violetteja kauratyynyjä

Tuo Bloggaajan haaste 31 päättyi, mutta tuumailinkin, että kun kerran maaliskuussa pääsin hyvään vauhtiin, niin taidanpa yrittääkin jatkaa samaa tahtia vielä tämän huhtikuunkin! Jonkinlainen haikeus taisi haasteen loppumisesta seurata, kun nimittäin maanantai-iltana asiaa vielä uudelleen mietittyäni totesin, että eipä tämä blogin päivittäminen nyt lopulta niin kovin ylivoimaisen työlästä ja aikaavievää jokapäiväkään ole. Ja on kiva, että blogi elää ajantasaisesti tehtyjen töiden mukana! Siispä haastankin itseni päivittämään blogini päivittäin vielä myös tämän huhtikuunkin ajan! Lähteekö joku muukin haasteeseen mukaan?! ;)
 
Sitten jälleen kauratyynyasiaa. Kerroinkin jo aiemmin tekeväni kauratyynyjä myös violetilla päällisellä, ja tässä ne nyt olisivat valmiina.
 


Nyt täytyy kyllä sanoa, että kovin edukseen eivät nämä kauratyynyt tässä kuvassa ole. Sen siitä saa, kun kiireellä yrittää kuvata... Kuvasin nämä siis heti ompelun päätteeksi, mutta alkoi olla jo iltalenkkiaika, ja sain sen verran hoputtavia ja odottavia katseita lattiatasolta, että kuvat tuli räpsittyä aika nopeaan. No, onneksi tässä ei nyt ole muuta uutta kuin väri, samaa mallia siis ovat kuin aiemmatkin kauratyynyt.
 
Näiden lisäksi ompelin myös yhden kauratyynyn toivotuilla mitoilla. Koska tällä kauratyynyllä oli suhteessa enemmän leveyttä kuin tuolla ylemmän kuvan pitkulaisella tyynyllä, ompelin neljä "lokeroa" tällä kertaa vähän eri tavalla.




Niin, ja sitten vielä siitä lupauksestani päivittää tätä blogia päivittäin myös tämän huhtikuun ajan...
 
APRILLIÄ, SYÖ SILLIÄ, JUO KURAVETTÄ PÄÄLLE! =D =D =D

Onnistuinkohan hämäämään ketään? ;)