keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Huovutettuja koruja

Aika monta huopahelmikaulakorua on jäänyt laittamatta tänne blogiin, niinpä tässä nyt huopahelmiaiheinen kuvapläjäys.

 
Tämän harmaan kaulakorun tein itselleni. Usein teen jonkinlaista suunnitelmaa korusta jo huopahelmiä huovuttaessani, mutta tällä kertaa sellaista ei ollut. Istahdin helmilaatikon ääreen, ja suunnilleen aloin vain pujotella. Joskus tällainen suunnittelemattomuuskin toimii!
 
 
Kaulakorulle kaveriksi tein vielä rannekorun. Koruista löytyy huopahelmiä, helmiäislasihelmiä, siemenhelmiä, hopeoituja helmihattuja, fasettilasihelmiä ja kristelleja.
 
 
Sitten violetti huopahelmikaulakoru helmiäislasihelmillä, särölasihelmillä, hopeoiduilla helmihatuilla, violeteilla strassirondelleilla ja siemenhelmillä.
 
 
Ja vielä oranssi huopahelmikaulakoru fasettilasihelmillä, siemenhelmillä ja kristalleilla.
 
Tänään kävin noutamassa kesälomapuuhasteluksi tilaamani helmet ja korunosat, ja juuri puhelimeen tuli viesti, että postissa olisi (varmaan parin lampaan verran) huovutusvillaa odottamassa hakijaansa. Lauantaina on jälleen Huopion markkinat, jonne olen menossa taas töideni kanssa. Puuhaa siis lomalla riittää. Ja tietenkin tämän touhun lisäksi vielä vähän kaikenlaista muutakin. =)
 
Täällä on tänään satanut ja ukkostanut, ja hetki sitten tiirailin, lähteäkö lenkille nyt vai kohta. Siinä vaiheessa tihkutti vähän vettä, ja ajattelin odotella sateen loppumista sen verran, että teen tämän blogipäivityksen ja lähden sitten. Onneksi näin. Nyt nimittäin tulee vettä niin, että ulkona ei eteensä näkisi. Mutta ehkäpä se jo kohta lakkaa... =)
 

2 kommenttia:

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)