torstai 10. heinäkuuta 2014

Kaulakoru ruskeilla ja vaaleanpunaisilla huopahelmillä

Takana on töiden vuoksi viikon mittainen tauko ILMAN huovutusta, ja lähestulkoon ILMAN neulomistakin. Selvisin, mutta nyt on taas intoa vaikka miten! =) Villapussukoiden äärelle pääsemisen lisäksi iloa on tuottanut myös muunmuassa se, että suureksi yllätyksekseni voitin Silmukan ytimestä -haasteen arvonnassa! Minä aina sanon, ettei minulla ole arpaonnea, mutta näköjään sittenkin oli! Kiitos vielä Sinille ihanasta paketista!
 
Kunhan villan ääreen taas pääsin, aloitin huopahelmistä. Huovuttelin ensin ruskeita huopahelmiä, ja taas kerran kävikin niin, että piti tehdä ihan toisenlainen koru, mikä sitten lopulta syntyi. Ruskeita helmiä huovuttaessani mieleeni nimittäin tuli, että vaaleanpunaiset huopahelmet voisivat ollakin aika kivoja ruskeiden kanssa... Ja , kuten sanotaan, siitä se idea sitten lähti. =)
 
 
Tällainen korusta tuli.

 
Minulla on jo pidemmän aikaa ollut jemmassa näitä kirkas/kupari -lasihelmiä. Ihastuin niihin heti nähdessäni, mutta en sitten kuitenkaan ole tainnu niitä vielä käyttää oikein missään. Tähän koruun ne mielestäni sopivat oikein hyvin kuparin sävyisten pienten siemenhelmien kanssa. Koru on tehty 0,35m koruvaijeriin, ja pituutta korulla on noin 70cm.
 
Vihdoin sain aikaiseksi hankkia tuollaisen ns. esittelykehyksen kaulakorujen kuvausta helpottamaan. On muuten hienoa, kun kesän alennusmyynnit koskevat myös esimerkiksi joitakin helmitarvikeliikkeitä. Hyvä syy ostaa paljon kaikenlaista, kun kerran tosi halvalla saa! Siis sehän on suorastaan järkevää, vai mitä!? ;)
 



2 kommenttia:

  1. Ruskea ja vaalean punainen yhdessä, täydentävät toisiaan☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Molemmat värit näyttävät ihan erilaisilta yhdessä kuin erikseen. =)

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)