torstai 31. joulukuuta 2015

Blogini tarina

Niin hujahti joulukuu, ja tämä vuosi alkaa olla aikalailla loppusuoralla. Loppuvuosi oli kyllä melkoista huisketta! Tein tietoisen päätöksen, että nyt otetaan itsestä irti, mitä saatavissa on, ja teen töitä niin paljon kuin saan tehdä ja ehdin. Ja kyllä sitten sainkin, mistä olen kyllä hirmuisen kiitollinen. 22.12. asti olin myyjäistouhuissa, ja illat (ja yöt...) kului sitä myytävää tehdessä. Päätettyä tuli kyllä moneen kertaan, että ensi vuonna jouluhommat alkaa viimeistään juhannuksena. =D
 
Joulurauhaan laskeutuminen oli jouluaattona täydellistä. Leppoisa yhdessäolo rakkaiden kanssa ilman kiirettä on vaan parasta, mitä ihminen voi saada, minun mielestäni ainakin. Välipäivät ovat kuluneet sekä leppoisasti oleskellen, että näitä minun mielestäni yrittäjyyden ei niin kovin kivoja velvollisuuksia hoidellessa, kuten verojutut ja inventaario.
 
Blogin suhteen luovutin jossain vaiheessa ihan suosiolla, mutta nyt ollaan täällä taas! Jälleen kerran toivon, että lähitulevaisuudessa vähän useammin. Myös blogikierrokset on vielä tekemättä, sillä viimepäivinä koneella kulutettu aika on kulunut lähinnä näihin edellämainittujen yrittäjävelvollisuuksien hoitamiseen.
 
Jo kauan kauan aikaa sitten ihanan Villasukkavuosi- blogin Marjaana lähetti minulle haasteen!

 
Lupasin ottaa haasteen vastaan, ja vastata jonain ennalta määrittelemättömänä aikana. Niinpä siis toteutan lupaukseni nyt heti tähän koneen ääreen bloggaus-ajatuksella tultuani! =)
 
Haasteen ohjeet ovat tässä:
 
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutettasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

Blogini tarina
 
Blogini tarinaa miettiessä oli jännä huomata, miten moni asia liittykään toisiinsa! Minun blogini tarinaa liittyy pienen tytön unelma, yksi rakas vanha koira, palava halu ja into huovutukseen ja muuhun käsillä tekemiseen, ja kesäloma. Ainakin. Niin ja yhdet kesämarkkinat. =D
 
Ensin se pienen tytön haave: Se oli käsityöliike, jossa sekä saisin askarrella ja tehdä käsitöitä, ja jossa ihmiset kävisivät ostamassa töitäni. Myöhemmin tuolle haaveelle naureskelin itsekin, sillä eihän moinen työ nyt voisi olla mitenkään kannattavaa, ja yrittäminen olisi ihan muiden juttu! Sen verran unelma kuitenkin kantoi, että kävin ammattikoulussa lukion ohella pukuompelijan linjan. Jonka jälkeen päätin hakeutui ihan muihin töihin. Mutta se on taas oma lukunsa, pysytään edes jotenkuten blogin tarinassa. =)
 
Jossain taustalla tuo unelma kuitenkin iti. Ja halu tehdä asioita käsillä on varmasti verissä ja geeneissä. Kolmevuotiaana olin kuulemma ilmoittanut äidille ja mummulle, että minä haluan oppia virkkaamaan! Kaikkensa olivat tehneet selittäessään, että ei ole ihan noin pienen tytön juttuja, mutta kun en suostunut antamaan periksi (yksi luonteenpiirteistäni edelleen) istuimme sitten mummun kanssa keinutuolissa, minä mummun sylissä, ja kädet hikisinä olin huutanut, että mummu, pidä kiinni, älä irrota!! Pelkäsin, että koukussa oleva silmukka karkaa. Siitä se lähti, eikä paluuta ole enää ollut. Taisi siis karata sittenkin käsistä se silmukka. =D
 
Käsillä tekemiseen tuli kymmenisen vuotta sitten tauko, kun oikeaan käteeni tuli eräs hermo-oire. Helposti hoidettava onneksi lopulta, mutta kun vaivan syytä ei meinattu löytää, meni oireen kanssa puolisen vuotta, hyvin pitkälti sairaslomalla. Tekemisen puutteessa surffailin netissä (ja opin taitavaksi vasemman käden hiirenkäyttäjäksi) ja löysin mitä ihanampia käsityöaiheisia sivustoja. Silloin tapahtui hurahdus huovutukseen. Kun käsi saatiin kuntoon, alkoi hillitön huovutuksen opettelu. Tiesin vain, että haluan oppia sen! Siinä sivussa kannoin kotiin kaikenlaiset risut ja kaarnanpalat, mitä lenkillä löysin, askartelumateriaaliksi tietty. Arvatkaa hävettikö, kun joku naapuri osui joskus samaan hissiin?!
 
 
Tässä kuvassa meikäläisen ensimmäinen valmiiksi asti tullut tonttu. Harjoitusversioita, joissa eri ruumiinosat eivät suostuneet kasaantuneet yhdeksi tontuksi, oli aika monta...  
 
Hienoa oli kuitenkin huomata, miten taidot pikkuhiljaa kehittyivät. Samoihin aikoihin aloin pitää Vuodatuksessa Neulontaa ja muita näperryksiä - nimistä blogia. Jossain vaiheessa kuitenkin elämässä sitten taas muut jutut veivät enemmän tilaa, ja tuon blogin pito harveni. Siinä samalla myös blogille tapahtui jotain salaperäistä, ja sieltä katosivat kaikki kuvat jonnekin. Niinpä suljin tuon blogin kokonaan.

 
 
Sitten se yksi tarinaan liittyvä rakas, vanha koira. Oli kesä 2013 ja kesäloma  oli juuri alkanut. Pikkutytön haaveet omasta käsityöliikkeestä elivät vielä siinä määrin, että olin jo itselleni myöntänyt edelleen salaa haaveilevani, voisiko huovutuksella ja muilla käsitöillä kuitenkin jossain määrin myös ansaita. Ei missään tapauksessa päätyönä, mutta ehkä vähän ja varovasti sivutoimisesti? Silloin saisi tehdä ikäänkuin hyvällä syyllä sitä, mitä rakastaa, eikä se ehkä olisi vain kuluja aiheuttava harrastus, vaan maksaisi ainakin ehkä itse itseään?
 
Tuona kesänä tämä kuvassa oleva ensimmäinen koirani täytty 13 vuotta. Tämä kuva on otettu juhannuksena. Viikon verran tästä eteenpäin koira sairastui, yllättäen mutta vakavasti. Aluksi tilanne ei näyttänyt ihan toivottomalta, mutta koira oli todella kipeä. Kesälomasuunnitelmat menivät uusiksi. Nuorempi koirakin lähetettiin mökkilomalle, jotta vanhempi saisi olla mahdollisimman rauhassa, ja minä olin kaksin kotona tätä vanhempaa hoivailemassa, sillä sen kanssa edes mökille lähtö olisi ollut mahdotonta. Kun siis muuta tekemistä ei ollut, kuin nuo koiran hoitotoimenpiteet ja sen voinnista murehtiminen, päätin, että nyt on aika yrittää, voisiko haaveesta tulla totta. Päivät (ja suunnilleen ne yötkin) huovutin, ja tein erilaisia tuotteita, ja päätin kesän lopussa lähteä joillekin markkinoille katsomaan, kiinnostaako työni ketään. 
 
Pari viikkoa olin siis kotosalla, huovutin, ja hoidin hyvin sairasta koiraa. Sitten oli valitettavasti edessä hetki, kun koiranomistajan on tehtävä viimeinen velvollisuus ja palvelus rakkaalle lemmikilleen. Tilanne oli sellainen, että oikea päätös oli helppo tehdä, mutta ikinä en olisi uskonut, miten suuri suru jäi jäljelle. Niinpä tuo huovuttaminen oli myös hyvää terapiaa. Vaikka kodista puuttui paljon, oli myös jotain uutta, mitä suunnitella, kun oikein surulliselta tuntui muuten. Jälkeenpäin olen miettinyt, että  kun tuo koira kulki mukanani 13 vuotta, niin suruissa kuin iloissa, se ikäänkuin lähtiessään vielä viime töikseen sysäsi minut uutta kohti. Me koiraihmiset se tiedetään, koira ei ole "vain koira", vaikka niillä "koiran paikka" minun kodissani aina on ollutkin. 
 
Elokuun puolen välin kieppeillä minulla oli kutakuinkin kylliksi myytävää kasassa:
 
 
Esimeksi erilaisia sydämiä...


 ...huovutettuja lintuja...
  ... ja muutama kotitonttukin. Vähän eri näköisiä jo nekin. =)
 
Markkinat, joille osallistuin, olivat, yllätys yllätys, Huopion markkinat! Eli samaiset markkinat, joita järjestetään edelleen, aivan nykyisen kotini lähistöllä. Kokemus oli mukava, ja niin paljon kannustava, että siitähän tämä sitten lähti! =)
 
Blogini liittyy tähän tarinaan taas niin, että kun noita myytäviä töitä päätin tehdä, mietin, että tuotteisiin pitäisi saada kiinni joku lappu, josta tietää, kuka tuotteen on tehnyt. Oma nimi tuotteessa tuntui jotenkin huonolta ajatukselta. Eipä se kertoisi mitään kenellekään. Niinpä siis päätin uudelleen perustaa blogin, jonka osoitteen laitoin noihin tuotteisiin kiinni!
 
Olen ollut aina hyvin huono keksimään nimiä. Siinä sitten näppäimistön ääressä istuskelin ja asiaa pyörittelin. Mietin, mistä blogissani kertoisin jne... Ja sitten vain jostain tuli tuo "Villaa ja Lankaa". Ja niistähän täällä on kerrottu! Kovin paljoa en asiaa lopulta sitten pohtinutkaan, ei kai se niin tärkeää olisikaan! ;)
 
Kun sitten vuotta myöhemmin päätin perustaa tämän sivutoimisen yrityksen, tuo Villaa ja Lankaa tuntui jotenkin luonnolliselta yrityksen nimeltä. Se tekstihän tuotteissani oli jo näkynytkin. Tosin tuo Villaa ja Lankaa ei sinänsä mennyt läpi, vaan siihen piti keksiä jotain muuta. Aluksi tehtävä tuntui mahdottomalta, mutta jostain sitten tuli mieleen tuo Käsityöpaja, mikä on sittemmin ollut kyllä aivan loistava juttu!
 
Tässä siis tämän blogin tarina, ja samalla yritykseni tarina, sillä näitä kahta ei oikein voi erottaa. Huikeaa on ollut se, millaisiin ihmisiin olen saanut blogin kautta tutustua. Tämä on ihan oikeasti minulle tärkeää, vaikka näitä hiljaisia jaksoja aina välillä on. Kun tänne ei mitään laita, saati käy muiden blogeissa, jotain oleellista vaan puuttuu! Monesti, jos on itsellä ollut hetki, että käsillä tekeminen ei juuri sinä päivänä nappaa, ei monessakaan blogissa tarvitse käydä, kun intoa jo löytyy!
 
Nyt en haasta ketään mukaan tähän haasteeseen, sillä yhtään en tiedä, kenellä tämä on jo ollut. Mielelläni kuitenkin haluaisin lukea jokaisen tutun blogin tarinan, joten jos tämä ei ole ollut juuri sinulla, ja haluat tarinan kertoa, niin haastan juuri sinut! =)
 
Kuten todettu, tämä vuosi alkaa olla lopuillaan. Niinpä olikin aika mainio aika tarttua tähän haasteeseen, sillä vuoden vaihteet ovat hyviä hetkiä katsoa sekä taaksepäin, että myös eteenpäin. Miettiä, mitä on tapahtunut, ja miten tähän hetkeen onkaan tultu.
 
Itselleni tämä Käsityöpaja on ollut yksi todiste siitä, että unelmiin kannattaa uskoa. Myös niihin pikkutytön hassuihin unelmiin. Kyllähän tässäkin hommassa on välillä ihan kunnon työn makuakin ollut, vaikkapa silloin, kun kello käy yli puolta yötä, ja vielä hommat aivan kesken. Mutta verrattuna siihen, miten upeita juttuja tämä kaikki on tuonut mukanaan, olen iloinen, että uskalsin!
 
Tein pihaan pari jäälyhtyä. Pakkasta oli juuri sen verran, että lyhdyt nippa nappa jäätyivät tarvittavasti. Niiden, ja muutaman muun kynttilän luomassa tunnelmassa otetaan täällä vastaan uutta vuotta, leppoisasti ja rauhallisesti.
 
Kiitos kuluneesta vuodesta, ja