sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ihanaa arkea ja uusia kukkaro- ja laukkukuoseja

Olen ehkä tavallista tylsempi tyyppi, mutta minä vaan nautin myös ihan tästä tavallisesta arjesta! Ja aivan erityisesti nyt, kun sairasloma on päättynyt ja siihen arkeen on taas palattu. Tosin vähän epäileväinen vielä töihin paluun suhteen olin, kun tuntui että väsymys ei millään anna periksi, mutta edelleen katsellaan pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan. Nyt ainakin on pärjäilty. =) Päiväunet ovat kyllä ihan pakolliset töiden jälkeen, ja sen olen päättänyt, että joka päivä täytyy myös työpäivän jälkeen pystyä käymään vähän nurkkaa pidemmällä kävelemässä - se kun on varmasti ihan ensiarvoisen tärkeää, että kunto palautuu. Onneksi sitä tsemppiä on tullut muilta vastaavan läpi käyneiltä, että aikansa se ottaa. Ei siis kannata epätoivoon vaipua. =) 
 
Mulla on ollut varastossa odottamassa ainakin omasta mielestäni aivan ihania kankaita. Nyt sain parista kankaasta tehtyä ensimakuun kännykkälaukkuja ja kukkaroita. Lisäksi olen tehnyt valmiiksi pari tilaustyötä, jotka olin saanut tehtäväksi juuri ennen sairastumista. Suorastaan uskomatonta pitkämielisyyttä odottaa näin pitkään, kun kaikki perusteet olisi ollut tilausten perumisille! Ihanaa siis, että näin ymmärtäväisiä ihmisiä on!
 
 
Yksi uusista kankaista on tämä Kleinbus-kangas. Suorastaan hihkuin kun tämän löysin! Tämä on jotenkin niin pirtsakkaa, ja ihan huippua muutenkin! Tästä kankaasta valmiina on tällä hetkellä yksi kännykkälaukku ja yksi 10 cm tuplakukkaro. Kangas on puuvilla-polyester-sekoitetta.
 
Kännykkälaukkuihin ja kukkaroihin on nyt tehty pieniä muutoksia. Ensinnäkin kaikkien kohdalla joitakin valmistustapoja on muutettu niin, että tuotteet olisivat entistä kestävämpiä ja käytännöllisempiä. Kukkaroiden kaavoitusta on vähän paranneltu, ja kännykkälaukkujen hihnat valmistetaan vastaisuudessa ainakin tämän hektisten suunnitelmien mukaan säädettävillä hihnoilla. Niinpä siis tämän postauksen kuvien laukkujen hihnatkin ovat säädettävissä noin 78-150 cm välillä. Kaikenlaiseen tuotekehittelyyn ja muutoksiin toki vaikuttaa aina saatu palaute, joten katsotaan, osoittautuvatko nämä muutokset hyviksi vai huonoiksi. =)
 
 
Toinen uutukaisihanuus on tämä siilikangas! Ulkomuotonsa lisäksi kangas on oikeasti puuvilla-pellavasekoitetta, eli kaikin puolin aivan ihanaa kangasta! Tästä kankaasta löytyy tällähetkellä pari kännykkälaukkua, yksi 10cm tuplakukkaro ja yksi 8 cm kukkaro.
 
Näitä uusia kankaita on kaikkia sellaiset pienet koe-erät, joten kiinnostuksen perusteella yritän hankkia niitä lisää. Nämä kankaat eivät kuitenkaan ole sellaisia "huomiseksi hankittavia", joten näiden hankita vaatii vähän enemmän suunnitelmallisuutta eikä ihan yksittäisiä pikkupätkien ostoksia kannata tehdä. Uusia kuoseja siis lisää tulossa vielä jossain vaiheessa. Ja jos kiinnostuit näistä laukuista ja kukkaroista, niin nehän löytyvät tietenkin verkkopuodistani. =)
 

 
Tänään oltiin koiran kanssa piiiiiiiitkästä aikaa pienellä metsäkävelyllä. Ja oli kyllä NIIN ihanaa! Sielu ja mieli lepäsivät, ja koko kroppa imi metsän tunnelmaa, ääniä, tuoksua... Kertakaikkisen IHANAA! Matkalla nähtiin reilu parikymmentä joutsenta, yksi jänis, ja lisäksi koira otti ilmavainua jostakin, mitä minä en nähnyt enkä kuullut.  Tosin se surkea kunto ja kadonneet lihakset muistutteli olemassa olostaan, kun jonkinmatkaa käveltiin sellaista vähän pinnasta periksi antavaa hankikantoa. Jaloissa tuntui, mutta rauhaksiin päästiin perille. Ja teki varmasti hyvää! =) 
 
Yritin kuvata matkalla pajunoksia auringossa, mutta se oli vähän haasteellista, kun koira säntäili puskien läpi saaden oksat huojumaan, ja auringonpaisteessa oli liki mahdoton nähdä, mitä oli kuvannut. Jokunen kuva kuitenkin jotenkuten onnistui, joten tämän yllä olevan pajunkissaoksan myötä toivottelen hyvää palmusunnuntaita kaikille!
 


6 kommenttia:

  1. Ihanat kuosit löysit! Oho, joutsenia jo! No, ei se kevät sitten kaukana voi olla! Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Oon kyllä näistä uusista niin iloinen, kun tuntu välissä, ettei kivoja meinaa löytyä muka millään... ;) Joutsenien huutoa olen jo kuullut, ja muutaman lentämässä, mutta nyt oli kyllä melkoinen kokoontuminen. Kevättä kohti siis mennään! =) Oikein hyvää pääsiäisen aikaa myös sinulle! =)

      Poista
  2. Hienot pussukat ☺
    Mukavaa Palmusunnuntai ehtoopäivää ja kivaa alkavaa viikkoa Sinulle Reija ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito ma-te! =) Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  3. Ihanat kukkarot/ Pussukat!
    Mukavaa sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin! =)

      Poista

Mukavaa, jos jätät viestin käynnistäsi! =)